Sarjakuvat hyppäsivät valkokankaille ja aikuiset villiintyivät

Muistatko sinäkin lapsuuden? Oletko myös kolmi- tai nelikymppinen ikinuori, joka muistelee kaihoten uuden sarjakuvalehden vastapainettua tuoksua? Sitä iloa, kun lehden ensimmäisen sivun sai avata ja kaihoa, kun hahmot hyvästeli viimeisen sivun kääntyessä, toivoen että uusi lehti ilmestyisi nopeasti tai vanhempasi ostaisivat sen pian? Keräsitkö viikkorahoista vitosen viikossa ja parin viikon välein sait ostettua yhden uuden julkaisun- toki eri sarjakuvaa, koska ilmestymisvälit olivat pitkät ja uudet julkaisut iso juttu lähikaupan lehtihyllyllä? Kavereitten kanssa tiedettiin painetun tarinan juoni tai lehtiä odotettiin vanhemmilta sisaruksilta tippuviksi; tunnelmallisimmat luettiin jopa vanhempienkin kanssa ja vaikka aikuiset sen kielsivät – oli ainakin isä lehtihyllyllä vähintään yhtä innoissaan, kuin lapset?

Sitten ajat muuttuivat, elämä kävi hektisemmäksi ja isot painotalot alkoivat kilpailla kuluttajien ajasta television kanssa. Muutama meistä ja ainakin yksi vanhempi sukupolvi muistaa, miten YLE oli niitä ainoita kanavia, joita näimme, ja kuinka ehkä vielä isovanhemmilla oli vain mustavalkea televisio. Nykyään kanavapaljous on yltäkylläistä ja maksamalla saa aina vain lisää katseltavaa. Ennen päivän lehdestä katsottiin illan televisio-ohjelmat, kun taas vilkaisemalla internetistä tv-ohjelmistoa voi todeta markkinoiden kasvaneen valtavasti. Kirjatkin ovat muuttuneet internetistä luettavaksi ja painetun sanan tai kuvien mahti hiipuu.

Vai olisiko niin, että sarjakuvat ovat tekemässä uutta tuloaan? Sarjakuvat hyppäsivät valkokankaille Marvelin tuodessa tutut sarjakuvasankarit henkiin aivan uudella tavalla. Elokuvat valtasivat markkinat ja yksi toisensa jälkeen tutut hahmot tulivat uusina ja parempinakin versioina kaiken kansan nähtäville. Hyvikset omaksuivat roolinsa ja pahikset ovat todella pahoja, unohtamatta romanttisia rakkaustarinoita ja sankareita sekä tasa-arvon aikaan sankarittaria. Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, Spiderman, Tohtori Outo, Hulk ja Ihmeneloset tuotiin lähelle uusia sukupolvia. Miten kävikään; silloiset lehtiä lukeneet lapset villiintyivät ja ostivat liput näytöksiin ja blockbustereiksi nousevat entiset sarjakuvatähdet kiittivät yleisöään.

Ajan saatossa elokuvien suosio onkin kasvanut. Budjetit valkokankaille ilmaantuville elämyksille kasvavat ja tehosteet lisääntyvät – ja puhutaan todellakin elämyksistä. Musiikit on valittu huolella, tunnelmaa tiivistäen tai katselijoita yllättäen. Legendaarisimmat tahdit palauttavat muistot tai tunnetilan. Jokainen meistä muistaa ne kaksi tahtia, jotka varoittavat hain hyökkäyksestä tai joulun Lumiukon tunnelmamusiikin. Kaikille kuuntelijoille palaavat mieleen ne ensimmäiset fiilikset tai ajan saatossa perinteeksi muodostuneet tunnelmat, kun tutut äänet valtaavat korvien välin hetkeksi. Entä värit? Mustavalkoiset elokuvat huokuvat tunnelmaa, kun taas värikylläiset spektaakkelit ovat tätä päivää. Kaikki meistä tietävät heti, millainen sininen Teräsmiehen puvun sävy on ja minkä värinen Hulkista tulee suuttuessaan. Monet meistä jopa pääsivät juhlissa tai synttäreillä astumaan hetkeksi sarjakuvahahmon kenkiin naamiaisasuissa ja olemaan kunnon Partyking, eikä tunnelmaa latistanut siinä iässä edes useampi Spiderman samoissa bileissä.

Värikylläisyyttä ei haeta enää edes tehosteista; monet elokuvat kuvataan eksoottisissa kohteissa ja värit ammenetaan suoraan luonnosta. Elokuvatähden elämä lienee nykyään lähes yhtä jännittävää, kuin ajattelimme Asterixin ja Obelixin elämän olevan, kun kenties peiton alla pimeässä luimme tarinoita taskulampun valossa, malttamatta ihan vielä mennä nukkumaan, vaikka tarina olikin jo lukaistu.

Nykyään noihin tunnelmiin pääsee helpolla maksamalla leffalipun ja kokemalla elämykset yhä uudelleen. Eikä kukaan meistä taida osata edes valita, oliko se taskulampun kanssa luettu lehti vai viimeisin leffapläjäys viihdyttävämpi tai elämyksellisempi. Yksi asia on kuitenkin varmaa- emme nauttisi niin kattavasti 2000-luvun sankareista valkokankaalla ilman alkuperäisiä taiteilijoita, ajan kanssa rakennettuja hahmoja tai niitä vanhimpia painokoneita.